Pitkän linjan murskaus toimintaa jo 2. ja 3.polvessa

Soran murskausta

Yrityksemme juuret juontavat 1950 luvulle, jolloin isoisämme Leevi Stenberg aloitti Jokioisten Lamminkylässä soran myynti ja kuljetustoiminnan. Toiminnan laajentuessa mukaan tuli myös murskaus ja betonikiviainesten valmistus vuonna 1964. Sukupolven vaihdos yrityksessä tuli ajankohtaiseksi vuonna 1987, jolloin yritystoiminta siirtyi Leevin lapsille, Jari Stenbergin siirtyessä toimitusjohtajaksi. Yrityksen nimeksi muodostui Stenberg-Yhtiöt Oy.

Murskaus urakointi merkitsi suurta osaa yhtiön toiminnassa. 1990 -luvun lopulla yhtiöllä oli mm. 6 omaa siirrettävää murskauslaitosta, oma siirto ja kuljetus kalusto, sekä maansiirtokoneet. Vuonna 1999 murskausliiketoiminta siirtyi kokonaan yrityskaupan kautta Lemminkäiselle, jolloin myös Stenberg-Yhtiöt yrityksenä lakkasi. 

Painopiste siirtyi kierrätyslasin murskaamiseen ja jalostukseen. Uusioaines Oy valmistaa erilaisia jatkojalosteita kierrätyslasista, mm. vaahtolasia. Olemme jälleen aloittaneet sorakiviainesten murskaus urakoinnin, painopisteen ollessa betoni kiviainesten tekemisessä, sekä murskeissa ja katkaistuissa lajikkeissa.

 

Meistä

Tehokkaat murskaus- ja seulontalaitteet
Tehokkaat murskaus- ja seulontalaitteet
 
Siirrettävä kalusto
Siirrettävä kalusto
 
Ammattitaitoinen henkilökunta
Ammattitaitoinen henkilökunta
 
Korkea laatu
Korkea laatu
 
Täytämme tiukimmatkin ympäristövaatimukset
Täytämme tiukimmatkin ympäristövaatimukset